Turun RIAssa odotetaan Länsiradan vauhdittavan talon- ja infrarakentamista

Tanja Määttänen (tanja.maattanen a ria.fi), 4.6.2024

Alueyhdistysten esittelyjen sarja jatkuu RIA-lehdessä – numerossa 2/24 vuorossa Turku!

Turku Tiedepuisto 2

Turun Tiedepuistoksi nimetystä Itäharjun ja Kupittaan alueesta suunnitellaan Turun kaupungin uutta osaamis- ja asuinkeskittymää, jonne on tulossa yli miljoona neliötä uutta rakentamista. Näkymä Tiedepuiston visiosta. 


Nopea Länsirata laajentaa toteutuessaan monien rialaistenkin työssäkäyntialuetta Turun ja pääkaupunkiseudun välillä. Länsirata vauhdittaa osaltaan myös suuria asunto-, työpaikka- ja palvelurakentamisen aluekehityshankkeita Turussa, kuten Tiedepuistoa ja Ratapiha-hanketta.

”Asuntorakentaminen on Turun seudullakin vähentynyt voimakkaasti ja sen myötä myös rakentamisen kokonaismäärä, mutta toimistorakentamista sekä hyvin kiinnostavia ja suuria aluekehityshankkeita on käynnissä erityisesti tulevan nopean Länsiradan läheisyyteen”, Turun RIAn puheenjohtaja Raikko Kavisto sanoo. 

Kavisto uskoo, että aiemmin Turun tunnin junaksi kutsuttu Turun ja Helsingin välinen nopea ratayhteys toteutuu väistämättä. 

”Valtakunnallisesti tärkeä Länsirata-junahanke täytyy joka tapauksessa rakentaa, koska EU:n lainsäädäntö vaatii meiltä riittävän nopeita keskeisiä ratayhteyksiä.” 

Nopea ratayhteys lisäisi junamatkustamista ja laajentaisi työssäkäyntialuetta myös monien RIAn jäsenten osalta Turun ja pääkaupunkiseudun välillä. Ratahankkeen valmistelu on jo nyt vauhdittamassa rakentamista Turussa radan lähellä. 

”On mielenkiintoista seurata esimerkiksi lähellä keskustaa olevan Turun Ratapiha -hankkeen sekä Turun Tiedepuistoksi nimetyn Itäharjun ja Kupittaan alueen kehittymistä”, pohtii Kavisto.

Turun Ratapiha -hankkeessa halutaan luoda Turun ratapiha- ja asema-alueelle Suomen suurin elämys- ja tapahtumakeskittymä. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan ilman asuntoja 410 miljoonaa euroa.

Marraskuussa Turun Ratapihan Kehitys Oy ja SRV allekirjoittivat kehitysvaiheen esisopimuksen, joka kattaa Turun Ratapihan uuteen kaupunginosaan suunnitellun monitoimiareenan ja siihen liittyvien hotellin, toimiston ja pysäköintilaitoksen kehittämisen ja rakentamisen.

Turun Tiedepuistoksi nimetystä Itäharjun ja Kupittaan alueesta suunnitellaan Turun kaupungin uutta osaamis- ja asuinkeskittymää, jonne on tulossa yli miljoona neliötä uutta rakentamista. Tavoite on, että vuoteen 2050 mennessä alueella on uusia asuntoja yli 20 000 turkulaiselle ja yli 10 000 uutta työpaikkaa. Tiedepuisto on yksi Turun kaupungin strategisista kärkihankkeista ja tärkeä osatekijä Turun vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn kehittämisessä.

Turku Tiedepuisto

Teknologiakampus Turun Tiedepuiston vision havainnekuvassa. 


Verkostot arvokkaita ja elämää rikastuttavia 

Turun RIAssa on lähes 800 jäsentä, joista noin 300 on opiskelijajäseniä. 

Kesä-RIA 2024:n isäntäkaupunkina toiminut Turku toivottaa Raikko Kaviston mukaan tervetulleeksi kaikki rialaiset myös muualta Suomesta osallistumaan Turun RIAn paikallisiinkin tapahtumiin, jos he ovat esimerkiksi työmatkalla Turun suunnalla. 

Kavisto on osallistunut Turun RIAn toimintaan opiskeluajan alusta lähtien ja on ollut hallituksessa mukana jo 13 vuotta, joista yli puolet puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. RIAn liittohallituksessakin hän on ollut vuosia. Kiinteistöalalla yrittäjänä toimiva Kavisto korostaa yhdistystoiminnassa syntyvien verkostojen merkitystä sekä työelämässä että vapaa-ajan rikastuttajana.

”Toivon että nuoret jatkossakin ymmärtävät, kuinka suuri merkitys RIAn toiminnassa rakennetulla verkostoitumisella voi olla tulevassa työelämässä. On paljon helpompi neuvotella vaikkapa urakoista, uusista kumppaneista tai työntekijöistä, kun on päässyt tutustumaan alan ammattilaisiin yhteisissä matalan kynnyksen tapaamisissa.”

”Vertaistuki niistä ystävyyssuhteista ja verkostoista, joita RIAn toiminnassa olen voinut lähes 20 vuoden aikana luoda, on ollut itselleni yhdistystoiminnan parasta antia”, Kavisto kertoo. 

Turun RIA järjestää jäsenille vuosittain koulutus- ja tiedotustilaisuuksia, juhla- ja huvitilaisuuksia sekä risteily- ja ryhmämatkoja. 

”Aikaisemmin haluttiin paljon yritysvierailuja, mutta viimeisten 15 vuoden aikana kesäteatterit, pikkujoulut ja muut kevyemmät tilaisuudet ovat alkaneet kiinnostaa enemmän. Monet hakevat yhteisistä tilaisuuksista ehkä nykyisin kevyempää vastapainoa työlle.”

Turun RIA osallistuu vuosittain helmikuussa Rakennusmessuille, joiden sisältöä viestitään myös jäsenille ja tarjotaan välillä hieman edullisempaa osallistumishintaa tapahtumaan ja sen yhteydessä järjestettäviin seminaareihin.

Turku Aninkaisten alue Muuan

Aninkaisten alueelle sijoittuvia hankkeita ovat muun muassa Matkakeskus ja Turun Ratapiha -hanke, jossa halutaan luoda Suomen suurin elämys- ja tapahtumakeskittymä.


Opiskelijoita palkitaan menestyksestä ja asenteesta

Turun RIA on tehnyt pitkäjänteisesti yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. 

”Viime vuosina yhteistyö on painottunut menestyneiden oppilaiden palkitsemiseen yhdessä oppilaitosten kanssa. Opintomenestyksen lisäksi haluamme palkita ja kannustaa aktiivisesta ryhmähengen luomisesta, jossa RIAn opiskelijayhteyshenkilöillä on suuri merkitys.”

Raikko Kavisto kannattaa ehdottomasti nopean junayhteyden rakentamista Helsinkiin, mutta Turussa vuosikymmeniä keskusteltu ja viime aikoina uudella painolla esiin nostettu raitiotiehanke ei ole hänestä järkevä investointi.

”Turku on kaupunkirakenteeltaan selvästi pirstaloituneempi kuin esimerkiksi Tampere, joka on sopivan tiivis kaupunki raitiotielle. Valtava investointi ei ole minusta tarpeellinen, koska meillä on hyvin kattava ja toimiva julkinen liikenne jo nyt”, Kavisto puntaroi. 

”Raitiotietä suunnitellaan Kaarinasta Turkuun Kupittaan läpi satamaan osittain samalle reitille, jossa meillä on jo junarata. Lähijunaliikenteen elvyttäminen ja kehittäminen niin että junaradalle tehtäisiin kaksoisraiteet maksaisi vain murto-osan raitiotiehankkeesta.”

Ajankohtaisista talonrakennushankkeista Kavisto nostaa erityisen kiinnostavaksi uuden Musiikkitalo Fuugan, joka täydentää Aurajoen varren kulttuurirakennusten ketjua. Arkkitehtuuriltaan ja akustiikaltaan huipputasoisen rakennuksen odotetaan houkuttelevan Turkuun entistä enemmän myös kansainvälisiä esiintyjiä ja kävijöitä.

Turku Fuuga PES-Arkkitehdit

Turun Musiikkitalo Fuuga toteutetaan yhteisvastuullisella allianssimallilla. Turun kaupungin kumppanina toimivan allianssiryhmittymän muodostavat Hartela Länsi-Suomi Oy, PES-Arkkitehdit Oy ja WSP Finland Oy sekä alihankkijana Laidun-design Oy.


Teksti: Sampsa Heilä
Kuvat: Turun Tiedepuisto, Muuan Oy, PES-Arkkitehdit Oy


Artikkeli RIA-lehdestä 2/24.