RIA – hallitusohjelmavaikuttamista monella taholla

Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi), 26.4.2023

Eduskuntavaalien myötä Suomeen syntyy uusi hallitus. Useilla organisaatioilla on tavoitteena saada itselleen tärkeitä asioita mukaan hallitusohjelmaan – RIAllakin. Pienenä toimijana olemme lyöttäytyneet yksiin kumppaniorganisaatioidemme kanssa saadaksemme äänemme paremmin kuuluviin.

Eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi äänestetyn kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on aloittanut hallitustunnustelijana ja hallituksen muodostajana. Hän on kertonut tavoitteekseen ilmoittaa vappuun mennessä puolueet, jotka pyrkivät muodostamaan hallituksen ja hallitusohjelman. 

Kaikki tahot vammaisjärjestöistä energiateollisuuteen haluavat, että hallitusohjelmassa mainitaan heille tärkeitä asioita. Niin myös RIA. Pienenä järjestönä emme pysty itse vaikuttamaan kovin merkittävästi hallitusohjelman kirjauksiin, mutta olemme päässeet vaikuttamaan keskusjärjestömme STTK:n sekä KIRA-foorumin hallitusohjelmatavoitteisiin. Välillisesti olemme olleet mukana vaikuttamassa myös työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisiin sekä palkansaajajärjestöjen tavoitteisiin. 

Palkansaajakeskusjärjestö STTK:lla oli tavoitteet eduskuntavaaleihin ja näistä on tiivistetty tavoitteet myös hallitusohjelmaa varten. Ne liittyvät pääasiassa työelämään ja EU:hun liittyviin asioihin. Viidentoista kiinteistö- ja rakentamisalan organisaation muodostaman KIRA-foorumin tavoitteet keskittyvät enemmän alan elinkeinopoliittisiin tavoitteisiin.

Esimerkkejä STTK:n tavoitteista

  • Työtapaturmavakuutus- ja ammattitautilain korvattavuutta koskevia säännöksiä uudistettava kattamaan etätyössä sattuneet vahinkotapahtumat vastaavalla tavalla kuin lähityössä.
  • Vuosilomalakia uudistettava siten, että myös lyhyissä työsuhteissa työntekijä ansaitsee lomaa 2,5 päivää kuukaudessa.
  • Työturvallisuuslakia täsmennettävä niin, että siinä huomioidaan nykyistä paremmin työn psykososiaalinen kuormitus ja sen hallinta. 
  • Osaamistasoa on nostettava tasapuolisesti läpi koulutusjärjestelmän. Tarvitaan sekä korkeakoulutettuja että ammattiosaajia sekä hyvää yhteistyötä eri koulutusasteiden kesken. Tavoite korkeakoulutuksesta puolelle ikäluokasta edellyttää, että koko koulutusjärjestelmä on kunnossa.
  • Osaavan työvoiman saatavuus on taattava säilyttämällä maksuton ja laadukas tutkintoon johtava koulutus. Samalla työntekijöiden mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen työuran aikana on parannettava ottamalla käyttöön kaikilla työpaikoilla työntekijöiden osaamiskartoitukset. Jatkuvan oppimisen tarjontaa on laajennettava kehittämällä pieniä osaamiskokonaisuuksia: tutkinnon osia ja niitä pienempiä osaamiskokonaisuuksia.

STTK:n esittämät keinot vihreän siirtymän ja kestävän talouden saavuttamiseksi

  • Osaamisen vahvistaminen parantaa yksityisen ja julkisen sektorin tuottavuutta, lisää työvoimaa ja vahvistaa muutoksen oikeudenmukaisuutta. Yhdessä koulutuksen järjestäjien, työntekijöiden, työnantajien ja valtion hallinnon kesken kehitetään jatkuvan oppimisen tarjonta vastaamaan paremmin uudistuvia osaamistarpeita.
  • Nostetaan Suomi Euroopan johtavaksi ilmastoratkaisujen kehittäjäksi ja tartutaan aktiivisesti vihreän siirtymän avaamiin mahdollisuuksiin. Asetetaan tavoitteeksi Suomen hiilikädenjäljen kaksinkertaistaminen vuoteen 2030 mennessä.
  • Laaditaan yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa toimenpideohjelma puhtaiden ratkaisujen kehityksen, investointien ja viennin vauhdittamiseksi osana Suomen ilmasto- ja energiasuunnitelmien toimeenpanoa.
  • Laaditaan TKI-toimien 4 %:n bkt-tavoitteelle yli hallituskausien ulottuva rahoitus- ja toimintasuunnitelma, joka painottaa vihreän kasvun hankkeita. Rakennetaan toimiva yhteys yritysten TKI-toiminnasta koulutuksen sisältöihin kaikkien henkilöstöryhmien osalta.

KIRA-foorumilla viisi laajaa tavoitetta

KIRA-foorumin hallitusohjelmatavoitteet keskittyvät siihen, miten alalle varmistetaan selkeä näkymä tulevaisuuteen ja ennakoitava toimintaympäristö. Kunkin osion alla on tarkempia tavoitteita.

  1. Nimitetään maankäytöstä, asumisesta, liikenteestä ja rakentamisesta vastaava ministeri vahvistamaan rakennetun ympäristön kehittämisen ja vihreän siirtymän kokonaisohjausta.
  2. Vahvistetaan kansainvälisten osaajien houkuttelua tuntuvasti. Turvataan riittävä rahoitus KIRA-alan koulutukselle sekä parannetaan koulutusjärjestelmän kykyä vastata paremmin uusiin ja nopeasti muuttuviin osaamistarpeisiin.
  3. Edistetään asuntomarkkinoiden toimivuutta ja järkevän hintaista asumista sujuvalla maankäytön suunnittelulla, hankelähtöisellä kaavoituksella sekä jouhevalla luvituksella. Samalla huolehditaan jo tehdyistä investoinneista sekä tulevien investointitarpeiden houkuttelevuudesta.
  4. Sitoudutaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitukseen, joka edistää kestävää kasvua ja vihreää siirtymää. Rahoitusta tulee olla saatavilla ja käytettävissä riittävästi myös KIRA-alan TKI-toimintaan ja investointeihin.
  5. Luodaan kunnianhimoinen väylävisio Suomelle ja varmistetaan sille riittävä rahoitus, jolla varmistetaan huoltovarmuus ja viennin sujuvuus.


Tavoitteisiin voi tutustua tarkemmin KIRA-foorumin kotisivuilla


Mitä seuraavaksi?

Hallitusneuvotteluissa puolueet neuvottelevat hallitusohjelmasta eli siitä, mitä hallitus tekee hallituskaudella. On mahdollista, että neuvottelujen aikana kuullaan ulkopuolisia tahoja tai heidän näkemyksiään tiedustellaan asioihin. Hallitusohjelman valmistuttua alkaa analysointi, mitä ohjelmaan kirjattiin ja mitä ohjelma tarkoittaa rialaisten näkökulmasta.

Eduskuntatalo hallitusohjelmatavoitteet