RIA puoltaa rakennusarkkitehti (AMK) koulutusvastuun myöntämistä Turun ammattikorkeakoululle

Kimmo Sandberg (kimmo.sandberg a ria.fi), 23.11.2021

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry liittohallitus puoltaa rakennusarkkitehti (AMK) koulutusvastuun myöntämistä Turun ammattikorkeakoululle.

Rakennusarkkitehtikoulutusta antavista oppilaitoksista on valmistunut nyt neljä vuosikurssia työelämään. Valmistuneet ovat sijoittuneet hyvin työmarkkinoille, ja heidän osaamiseensa on oltu tyytyväisiä, eikä työnantajilta ole saatu negatiivista palautetta. Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry teetti Onway Oy:llä kevään 2021 aikana tutkimuksen valmistuneiden sijoittumisesta työelämään ja siitä miten annetun koulutuksen sisältö on vastannut työelämän tarpeita. Tuloksista selvisi, että rakennusarkkitehti (AMK) -koulutus vastaa hyvin työelämän tarpeita.

Ennen koulutuksen käynnistämistä vuonna 2014 Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n toteutti noin viiden vuoden aikana selvitystyön koulutuksen tarpeellisuudesta. Koulutuksen käynnistämisen ehtona oli selvitystyön alusta lähtien, että oli saatava riittävä varmuus siitä, että koulutettavat sijoittuvat hyvin työelämään ja koulutus vastaa työelämän tämänhetkisiä tarpeita. Rakennusarkkitehtien koulutuksen käynnistämisen takana olivat lähes kaikki rakennusalan toimihenkilö- ja työnantajajärjestöt.

Liitto ei näe maamme rakennussuunnittelun nykyisessä työvoimapoliittisessa tilanteessa mitään estettä uuden rakennusarkkitehti (AMK) koulutusvastuun myöntämiselle Turun AMK:lle. Pyrkimys kasvattaa ammattikorkeakoulujen aloituspaikkamääriä on nykyisen hallituksen linjauksen mukaista.  

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry
Liittohallitus 6.11.2021 

Lisätietoa: 

RIAn puheenjohtaja RA Tommi Luukkonen, tommi.luukkonen a arkkitehtipalvelu.fi
RIAn toimitusjohtaja, järjestöneuvos, RI Kimmo Sandberg, kimmo.sandberg a ria.fi, p. 0400 411332

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on vuonna 1951 perustettu ammattikorkeakouluista ja teknillisistä oppilaitoksista valmistuneiden rakennusalan toimihenkilöiden valtakunnallinen 10.000 jäsenen keskusliitto, jonka tavoitteena on parantaa edustamiensa ammattikuntien toimintaedellytyksiä niin työ- kuin yhteiskuntaelämässä.