Suunnittelu- ja konsulttialan lakko jatkuu

Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi), 11.12.2019

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n lakko laajenee suunnittelualalla 11. joulukuuta. Painotustoimien tarkoitus on vauhdittaa jumissa olevia neuvotteluita.

YTN:n Suunnittelu- ja konsulttialan lakon toinen aalto toteutetaan 11.-13.12. Viimeinen kolmen päivän lakko nähdään 16.-18.12. Lakko koskee alalla työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä. Samaan aikaan lakossa ovat Ammattiliitto Pro:n suunnittelualan toimihenkilöt. RIAlaiset toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt ovat mukana lakossa. 

Suunnittelualan yritysten jatkuva resurssipula näkyy työpaikoilla heikentyneenä työhyvinvointina. 2010-luvulla tilausmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti, mutta työntekijämäärä ei ole kasvanut vastaavasti. Työntekijöiden vaihtuvuus alalla on korkea. Palkka on tähän yksi syy.

Keskeisimmät YTN:n neuvottelutavoitteet ovat palkattoman työajanpidennyksen poistaminen sekä palkkakuoppaa korjaavasta palkankorotuksesta sopiminen.

Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden (ja toimihenkilöiden)  työnseisaus 9.-18.12. välisenä aikana:

    • 9.-11.12.: Pöyry ÅF, Ramboll, Deltamarin, Etteplan, Neste Engineering Solutions
    • 11.-13.12.: A-Insinöörit, Elomatic, Citec, CTS-Engtec, FCG, Rejlers
    • 16.-18.12.: Sweco, Optiplan, RD Velho, Sitowise, Vahanen, WSP

TIETOA LAKKOAVUSTUKSESTA RIAn JÄSENILLE

Lakkoavustus on RIAn maksama korvaus lakon takia ansiotuloa vaille jääneille jäsenille. 

RIA on sopinut YTN:n kanssa, että lakon piirissä oleville RIAn jäsenille (toimihenkilöille ja ylemmille toimihenkilöille) lakkoavustus maksetaan YTN:n kautta. Eli lakon piirissä oleva rialainen (toimihenkilö tai ylempi toimihenkilö) hakee avustusta YTN:ltä.

Lakkoavustusta haetaan sähköisellä lomakkeella, johon pääset tämän linkin kautta. HUOM: linkistä avautuvassa ei ole ammattiliiton kohdalla vaihtoehtona RIA-liittoa.  Valitkaa ”muu liitto, mikä”  lomakkeesta, sen vieressä on palkki, mihin laitetaan liiton (RIA) nimi. Järjestelmään tunnistaudutaan joko verkkopankkitunnuksella tai mobiilivarmenteella.
 
Lakkoavustukset maksetaan viimeistään lakon loppumista seuraavan kuukauden loppuun mennessä.

Lakkoavustuksen määrä:

  • 70 euroa/päivä miinus verot – käytännössä 51,10 euroa päivä.
  • Maksetaan työvuorojen mukaisilta työpäiviltä
  • Huoltovelvollisuus ei vaikuta lakkoavustuksen määrään

Lakkoavustuksen maksatusperuste:

Lakkoavustuksen maksatuksen perusteena on RIAn jäsenyys, lakkoavustuslomake ja lakossa olo koko lakon ajan. Lakkoavustuksen saajat RIAn jäsenistä:

  • Maksamme RIAn jäsenmaksun maksaneille lakkoavustusta.
  • Maksamme RIAan viime viikkojen aikana, ennen lakon alkamista, liittyneille lakkoavustuksen, jos jäsenmaksusta on maksettu puolet varsinaisen jäsenen maksusta (kuuden kuukauden jäsenmaksu). Maksu tulee suorittaa ennen lakon alkamista.
  • Maksamme opiskeluaikana työsuhteessa oleville RIAn opiskelijajäsenille (jotka ovat olleet jäseniä jo ennen lakkoa) lakkoavustuksen.

Lisätietoa RIAssa:
Edunvalvontapäällikkö Antti Aarnio, antti.aarnio a ria.fi , 0400-381 634
Jäsenpalveluneuvoja Riitta Rapp, toimisto a ria.fi , 040-450 9788