Hae:

TuRIA:n säännöt


1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Turun Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry ja kotipaikka on Turku.

2 § Tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena
on toimia jäsentensä yhdyssiteenä,
huolehtia jäsentensä ammatillisen valmiuden kehittämisestä, yhteiskunnallisen ja ammatillisen aseman ja arvostuksen jatkuvasta kohottamisesta sekä työnsaantimahdollisuuksien ja työskentely edellytysten parantamisesta,
tukea jäsentensä pyrkimyksiä sijoittua edellytyksiään vastaaville paikoille yhteiskunnassa
sekä valvoa jäsentensä yleisiä ja yhteisiä etuja ja oikeuksia.

Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelun sekä rakennus- ja yhdyskuntatekniikan edistäminen ja niihin liittyvien kulttuuriperinteiden vaaliminen.

3 § Toimintamuodot

Yhdistys järjestää jäsenilleen koulutus- ja tiedotustilaisuuksia, kilpailuja,
juhla- ja huvitilaisuuksia, retkiä ja ryhmämatkoja jäsenilleen sekä harjoittaa ja tukee rakennusalan tutkimus-, kustannus- ja julkaisutoimintaa.

Yhdistys kiinnittää viranomaisten, päätöksentekijöiden ja yleisön huomiota rakennustoiminnan kehittämiseen ja edustamiensa ammattikuntien aseman ja työskentelyedellytysten parantamiseen tekemällä esityksiä ja aloitteita sekä antamalla lausuntoja.

Yhdistyksen jäsenet voivat muodostaa rekisteröimättömiä kerhoja ja erikoisaloja edustavia ryhmiä.

Yhdistys on jäsenenä Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry -nimisessä yhdistyksessä, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä liitto.

4 § Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön, joka
on suorittanut suomalaisessa ammattikorkeakoulussa tai teknillisessä oppilaitoksessa insinööri- tai rakennusarkkitehti-tutkinnon; tai
on suorittanut em. korkeamman tutkinnon; tai
on suorittanut em. vastaavan ulkomaisen tutkinnon; tai
on suorittanut vähintään opistotasoisen tutkinnon ja toimii rakennusalalla vastuullisissa tehtävissä.

Nuorjäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön, joka opiskelee rakennusalaa ammattikorkeakoulussa tai teknisessä oppilaitoksessa.

Kannattajajäseneksi voi yhdistyksen kokous hyväksyä yksityisen henkilön taikka rekisteröidyn tai muun oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.

Kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kutsua yksityisen henkilön, joka on huomattavalla tavalla tukenut yhdistyksen toimintaa tai on toiminut erityisen ansiokkaasti rakennusalan hyväksi. Päätös kunniajäsenen kutsumisesta on tehtävä vähintään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä.

Lisäksi yhdistyksellä ovat jäseninä ne yksityiset henkilöt, jotka on hyväksytty jäseneksi yhdistyksen aikaisempien sääntöjen nojalla. Jäsenet säilyttävät saavutetun jäsenoikeutensa.

5 § Yhdistyksen jäsenmaksut ja liittomaksut

Yhdistyksen jäsenmaksut

Varsinaisilta jäseniltä ja nuorjäseniltä perittävien liittymis- ja vuotuisten jäsenmaksujen sekä kannattajajäseniltä perittävien vuotuisten kannatusjäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosikokous.

Yhdistyksen varsinainen jäsen suorittaa jäsenmaksua vain 65 ikävuoteen asti, mikäli hän on suorittanut em. maksua yhteensä vähintään viidentoista vuoden ajan.

Jäsenmaksusta ovat vapautetut yhdistyksen kunniajäsenet ja ne jäsenet, jotka yhteensä ovat suorittaneet jäsenmaksua keskeytyksettä 30 vuoden ajan taikka jotka ovat yhdistyksen aikaisempien sääntöjen mukaisesti jo saaneet jäsenmaksusta vapautuksen.

Jäsenmaksujen maksuajan ja -tavan määrää hallitus.

Hallitus voi sairauden, työttömyyden tai muun pakottavan syyn johdosta vapauttaa jäsenen jäsenmaksun suorittamisesta enintään vuodeksi kerrallaan taikka lykätä jäsenmaksun maksamista enintään vuodella.

Liittomaksu

Yhdistyksen varsinaiset jäsenet ja nuorjäsenet suorittavat liitolle vuosittain liittomaksun, jonka suuruuden liittokokous vuosittain määrää erikseen kummallekin ryhmälle.

Yhdistyksen varsinainen jäsen suorittaa liitolle liittomaksua vain 65 ikävuoteen asti, mikäli on suorittanut em. maksuja yhteensä vähintään viidentoista vuoden ajalta.

Liittomaksusta ovat vapautetut yhdistyksen kunniajäsenet ja kannattajajäsenet sekä ne jäsenet, jotka liiton voimassa olevien sääntöjen mukaan ovat liittomaksuista vapautetut.

Liittomaksusta vapautuksen antaa liittohallitus liiton voimassa olevien sääntöjen perusteella.

6 § Jäsenyydestä eroaminen ja erottaminen

Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, ilmoittakoon siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.

Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistyksen jäsenmaksun ja liittomaksunsa kulumassa olevalta vuodelta.

Hallitus voi erottaa jäsenen, joka toimii yhdistyksen tarkoitusta vastaan tai joka on laiminlyönyt yhdistyksen jäsenmaksun tai liittomaksun maksamisen taikka on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä.

Erotetulla jäsenellä on oikeus saattaa erottamispäätös yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi jättämällä kirjallinen valitus hallituksen puheenjohtajalle 30 vuorokauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan.

7 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen kevätkokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen huhtikuun loppua. Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen lokakuun loppua.

Ylimääräinen kokous pidetään, jos hallitus niin päättää tai vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä esittämänsä asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta pyytää. Ylimääräinen kokous on pidettävä 60 vuorokauden kuluessa siitä, kun kirjallinen vaatimus kokouksen pitämiseksi on toimitettu hallituksen puheenjohtajalle tai varapuheenjohtajalle.

Asia, jonka yhdistyksen jäsen haluaa yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle viimeistään neljä viikkoa ennen kokousta.

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on lähetettävä kirjallisena jokaiselle yhdistyksen jäsenelle tai julkaistava edellisen vuosikokouksen määräämässä sanomalehdessä aikaisintaan neljä ja viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Päätökset tehdään, ellei laissa tai näissä säännöissä toisin määrätä yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali ja suljettu lippuäänestys arvalla. Muissa asioissa tulee päätökseksi kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

Yhdistyksen nuorjäsenillä, kannattajajäsenillä ja kunniajäsenillä on yhdistyksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei esitys- eikä äänioikeutta.

8 § Yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

kokouksen avaus,
valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa;
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
hyväksytään kokouksen työjärjestys;
esitetään tilinpäätös. hallituksen toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto;
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille;
käsitellään yhdistyksen jäsenten kokouksen käsiteltäväksi sääntöjen mukaan ilmoittamat asiat;
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat;
kokouksen päättäminen.


Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat;

kokouksen avaus;
valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa;
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
hyväksytään kokouksen työjärjestys;
hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavaksi kalenterivuodeksi;
määrätään hallituksen ja toimikuntien jäsenten palkkioiden ja matkakustannusten korvausten suuruudet seuraavaksi kalenterivuodeksi;
määrätään jäsenmaksujen suuruudet seuraavaksi kalenterivuodeksi;
hyväksytään yhdistyksen tulo- ja menoarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi;
valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan seuraavan kalenterivuoden tilit ja hallinto;
valitaan hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja erovuoroisten tilalle;
päätetään hallituksen jäsenmäärästä sekä valitaan hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja heille varajäsenet erovuoroisten tilalle;
valitaan tarvittavat yhdistyksen edustajat ja ehdokkaat liiton toimielimiin erovuoroisten tilalle;
määrätään sanomalehti, jossa yhdistyksen kokouskutsu on julkaistava;
käsitellään yhdistyksen jäsenten kokouksen käsiteltäväksi sääntöjen mukaan ilmoittamat asiat;
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat;
kokouksen päättäminen.

Ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa käsitellään edellä kohdissa 1–4 mainitut asiat, kokouskutsussa mainitut asiat sekä kokouksen päättäminen.

9 § Hallitus

Hallituksen kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä vähintään neljä (4) ja enintään kymmenen (10) muuta varsinaista jäsentä sekä enintään neljä (4) varajäsentä.

Hallituksen jäsenten toimikausi on valintaa ensiksi seuraavat kaksi kalenterivuotta siten, että vuosittain hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä puolet hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä on erovuorossa. Hallituksen jäsenten erovuoroisuus määrätään tarvittaessa arpomalla.

Hallitus valitsee keskuudestaan tai kutsuu ulkopuoleltaan sihteerin, taloudenhoitajan sekä muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolmasosa hallituksen muista varsinaisista jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.

Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit ja suljettu äänestys arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi kokouksen puheenjohtajan mielipide.

10 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä hallituksen muun varsinaisen jäsenen kanssa.

11 § Tilit

Yhdistyksen tillikautena on kalenterivuosi. Tilinpäätös on laadittava viimeistään maaliskuun loppuun mennessä.

Tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus on annettava tilintarkastajille helmikuun loppuun mennessä. Kuitenkin viimeistään neljä viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien on annettava kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kahta viikkoa ennen kevätkokousta.

12 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Jos yhdistys purkautuu, sen varat on käytettävä yhdistyksen tarkoitusperien mukaisesti purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

13 § Jäsenoikeudet

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.


Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 25. maaliskuuta 
1998.


Turun Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit TuRIA ry | palaute@turia.fi